Yöjunalla läpi Thaimaan

IMG_0628.JPG
IMG_0629.JPG

Jätimme Bangkokin hämmästyttävän sulavasti toimineen skytrainin, katukeittiöitä vilisevät kujat ja raivostuttavat ruuhkat pakokaasuineen ja jatkoimme matkaamme yöjunalla kohti etelää. Ykkösluokan yöpaikkaa ei enää hyvissä ajoin tehdystä varauksesta huolimatta saatu järjestymään, ja jytkyytimme yöllisen seikkailureissun ihan vain kakkosluokan lakanoissa. Käytävillä vilisti monenlaista tuntematonta ötökkää, mutta muuten junailu sujui mallikkaasti ja oli erityisesti lasten mieleen. Unet junan käytävälle levitettävissä pedeissä hitusen yksityisyyttä tarjoavien verhojen takana oli pienille matkaajille elämys. Junakopperoissa sai myös ilmeisen hyvät leikit aikaiseksi.  

IMG_0634.JPG
IMG_0633.JPG

Saavuimme varhain aamulla Surat Thanin asemalle, josta jatkoimme bussilla ja satamaan päästyämme katamaraanilla Ko Phanganin saarelle. Tarkoituksenamme ei luonnollisestikaan ollut päätyä bailaamaan saaren eteläosan full moon -parteihin, vaan nauttia auringosta pohjoisosan rauhallisella Salad beachilla. Rannat ja hotellit ammottivat vielä tyhjyyttään ennen joulun turistiryysistä, ja auringon noustessa meressä seisoskeli vain muutama kalastaja olkihattunsa suojassa.

IMG_0632.JPG
IMG_0626.JPG
IMG_0630.JPG
IMG_0635.JPG

Hotellin uima-allas piti lapset liikkeessä ja kuopus oppi huomaamattaan miltei uimaan. Snorkkeli pinnassa hän kauhoi veden alla altaan päästä päähän. Tylsien hetkien tappajina värityskirjat ja värikynät ovat säästäneet äidin hermoja. Rantailu on jatkunut nyt muutaman päivän Ko Phayamilla, saarella jolla ei ole autoja ja kohteeseen kuljetaan skootteritaksilla ilman kypärää lapsi litistyksissä kuljettajan ja matkustajan välissä. Naurahdin, kun kuljettaja kehotti heittämään vielä rinkankin kyytiin. Se ei kuitenkaan ollut vitsi, joten kieltäydyimme kohteliaasti ja varasimme ylimääräisen rinkkataksin.

Saari on yksi niitä harvoja, joka on säilyttänyt alkuperäisen yhteisöllisen luonteensa eikä ole joutunut täysin turistien valtaamaksi. Juuri siksi se on totisesti näkemisen arvoinen.

IMG_0627.JPG
IMG_0631.JPG
IMG_0636.JPG

Bangkokin paahteessa lasten kanssa

IMG_0598.JPG
IMG_0610.JPG

Yli kahdeksan miljoonan asukkaan Bangkok otti meidät lempeästi vastaan pilvisenä ja tavallista viileämpänä. Se oli kuitenkin vain ensimmäisen päivän huumaa. Helle lehahti armotta kasvoille heti toisen päivän aamuna eikä sen koommin ole hellittänyt. Pieni tuulenvire on kuitenkin onneksemme viilentänyt suurkaupungin paahteessa. 

Tätä vastakohtien metropolia ei voi olla kummastelematta. Taivaisiin nousevat modernit kerrostalot joen rannassa uinuvien hökkeliasumusten taustalla. Huimapäiset taksikuskit, jotka vähät välittävät asiakkaidensa turvallisuudesta ja lähiravintolan lempeä mamma, joka muistaa edellispäivän tilaukset ja lasten ruokatoiveet. Kuninkaan kullatut palatsit ja likaisilla mutta  sitäkin hilpeämmillä tehdastyöläisillä täytetyt rähjäiset bussit. Kaoottinen liikenne ja kaupungin yllä kiitävää metroa kuuliaisesti viivasuorassa jonossa odottavat thaimaalaiset. Lossivahtiperheen jättimäinen kaupunkipossu ja paijaamista vaativat katukissat.

IMG_0614.JPG
IMG_0613.JPG
IMG_0612.JPG
IMG_0615.JPG
IMG_0621.JPG
IMG_0616.JPG
IMG_0620.JPG

Kaupunki on sykähdyttävä. Siinä missä itse välillä kummastelen ja päivittelen, ovat lapset jo tottuneet ja ottaneet uudet asiat vastaan avoimesti ja mielenkiinnolla. Toinen tavailee jo englantia hoitaakseen ostokset itse, ja se pienempi nieleskelee vieläkin sitä, ettei mustaa karvaista sikaa saanut mennä halimaan. Ja mikä parasta, leikkipuisto on leikkipuisto Bangkokissakin.

IMG_0619.JPG
IMG_0618.JPG

Ei ikä eikä mikään

kukkakimppu_synttarit_35_kaikuuco.jpg

Siinä kolmenkympin hujakoilla tulee eteen se päivä, kun joutuu suorittamaan pienen laskutoimituksen selvittääkseen, monennettako syntymäpäivää sitä muutaman päivän kuluttua oikein viettää. Vuosi vuodelta tulos vaikuttaa jotenkin kummasti vääremmältä ja laskutoimituksen paikkansa pitävyyden joutuu tarkistamaan - näinä päivinä varmuuden vuoksi jo kahdesti.

Nythän on niin, että itselläni on mittarissa huomenna kolmekymmentäviisi vuotta. Ja yhtä monta hyvää vuotta. En tosin kaipaile niitä epävarmoja teinivuosia, saati sitten opiskeluaikoja, jolloin ei vauhdilta ehtinyt hengittämään. Mutta pitihän nekin polut tallata. Tänään ja toivottavasti huomennakin tuntuu siltä, että on kivaa olla minä. 

minna_dapp_synttarit_syntymapaivat_35_kaikuuco.jpg

Kun pikkuveljeni täyttää vuosia, olen vähintäänkin yhtä kauhistunut kuin omien vuosipäivieni aikaan. Juuri kun on toipunut marraskuisesta synttärishokista, palauttaa veljen helmikuun juhlapäivä minut jälleen ikätodellisuuden äärelle. Ai että 32, hetkinen... Veli on kyllä niin nuorekasta ja komeaa sorttia, ettei vanheneminen näy missään eikä siten aiheuta itsellenikään muunlaisia ikään liittyviä kauhistumistiloja. Taidan salaa toivoa, että vuodet ovat kohdelleet isosiskoa yhtä armeliaasti.

Vaikka kyllä ne vuodet juuri sen maagisen kolmenkympin rajapyykin jälkeen kasvoilla näkyvät. Ja saavat näkyäkin. Taisipa joku jopa sanoa, että huomaa vasta nyt, miten viehättävä hymy minulla on, kun suupieliin on ilmestynyt naurujuonteita. Se lämmitti mieltä. Kukaan ei kuitenkaan vielä ole maininnut, että panee merkille kauniit silmäni vasta nyt, kun silmäpussit tuovat ne niin kivasti esiin. Saattaisi lämmittää sielua hitusen vähemmän, vaikka siinähän ne pussit ovat ja pysyvät. Vaikka kuinka unta tankkaisi niiden vauvavuosien jälkeen.

Tänään mietin, miltä 35 omista vanhemmistani tuntuu. Kun oman tyttären ikä hipoo neljääkymmentä, ei voi olla ajattelematta sitä loputonta vanhemmuuden taivalta. Siinä vaiheessa kun oma esikoiseni on keski-iän kynnyksellä, ei omia vuosikertymiä varmaankaan enää kuulukaan laskea.

Maksalaatikkoa ikävään

lintu_katolla_lentokoneessa_kaikuuco.jpg

Ulkosuomalaisena ja jo kohta yhden kolmasosan elämästään ulkomailla asuneena tuntuu välillä jakautuneensa kahtia. Sveitsissä ikävöin Suomea vaihtelevasti. Välillä aika kovastikin. Tällä hetkellä ikävä on erittäin vahvaa laatua.

Kun vihdoin kuukausien kaipuun jälkeen pääsen Suomeen, syöksyn ensimmäisenä K-Markettiin, Alepaan, Spariin tai mihin tahansa lähikauppaan, jossa saan ostokärryni pinottua pullolleen maksalaatikkoa, karjalanpiirakoita, salmiakkia, mansikoita, minttubuffettia, leipäjuustoa, kauraleipää, pinaattikeittoa ja lonkeroa. Noin muutaman himotuksen mainitakseni. Kaikkea tekee mieli heti ja yhtä aikaa. Vanhempani kiroavat vierailevan tyttärensä hommaamia jääkaapin valloittaneita avonaisia paketteja, joista kaikista on maistettu vain juuri sen verran kuin avaamishetkellä on tehnyt mieli. 

Taivaallista. Kunnes kaipaus hellittää, into hiipuu ja kaikki alkaakin maistua aika tavalliselta. Siis siltä Saarioisten maksalaatikolta. Alkaa tulla ikävä Sveitsin tuoretta rapeakuorista sisältä pehmeää leipää, joka ei kuivu päivässä, vaikka seisoo leikkuulaudalla kantapuoli pystyssä. Ja ne salaatit ja salaatinkastikkeet. Terveellistä ja maukasta. Sulkaajogurtit, farmerit, tuoreet hedelmät ja kaikki ne muut lempituotteet, joihin vuosien aikana olen ensin ihastunut ja sitten rakastunut.

Palaan aina malttamattomana Alppien juurelle - kunnes Suomi-ikävä ja maksalaatikko taas hiipivät ajatuksiin.